Fjällrävenin taustalla oleva tarina alkoi vuonna 1950, kun Åke Nordin, 14-vuotias poika Örnsköldsvikistä Pohjois-Ruotsista oli lähdössä tunturivaellukselle. Åke, joka viihtyi paremmin ulkona kuin sisällä, ei pitänyt niistä repuista, joita tuohon aikaan oli saatavilla. Ne päätyivät aina pieneksi, epämukavaksi, päärynän muotoiseksi pussiksi takamuksen päälle. Hän päätti ottaa ohjat omiin käsiinsä ja rakensi puukehikon.
Kehikko paransi painon jakautumista selässä. Sitä oli paitsi mukavampi kantaa, sen avulla pystyi myös kantamaan enemmän painoa. Tämän innovaation ansiosta luonto alkoi vähitellen olla helpommin saavutettava laajemmalle joukolle ihmisiä. Tarve oli uskomaton. Tämä repun kehikko, jonka periaatteet pätevät yhä tänäkin päivänä, oli alku Åken vuonna 1960 perustamalle yritykselle, Fjällrävenille. Fjällräven tarkoittaa ruotsiksi naalia. Yrityksen nimi on kunnianosoitus tälle pienelle petoeläimelle, joka elää Ruotsin tuntureilla erittäin ankarassa ilmastossa.
Fjällrävenin oli nyt laajentunut pienestä örnsköldsvikiläisestä kellarihuoneesta lähes kaikkialle maailmaan. Perusajatus on kuitenkin sama: tarjota toimivia tuotteita, joiden avulla on mahdollista käydä useammin – ja mukavammin – retkellä luonnossa. Vapautta, jota me ulkoilmaihmiset rakastamme. Sitä me tarkoitamme laatuajalla.
Haasteet ovat nyt samoja kuin silloin, kun Åke perusti yrityksen: kehittää käytettäviin vaatteisiin ja kannettaviin varusteisiin innovatiivisia, käteviä ratkaisuja, parantaa niiden materiaaleja, keventää niiden painoa ja lisätä niiden tuottamaa liikkumisvapautta.
Tämän vuoksi Fjällrävenin tuotteet eivät noudattele ohimeneviä trendejä, vaan edustavat vuodesta toiseen jatkuvaa kestävyyttä. Olemme ylpeitä ja iloisia, jos voimme tarjota edes hetken inspiraatiota.