Tuotehaku:

Kolme aluetta, kolme mallistoa

Ruotsissa metsästys ei ole aina ollut valtaväestölle itsestäänselvyys. Se oli satojen vuosien ajan kuninkaallisten etuoikeus, ja kiellettyä alempiin yhteiskuntaluokkiin kuuluvilta. 

Öölannin kaltaiset alueet oli varattu kokonaisuudessaan kuninkaallisille, ja Öölannin asukkaat saivat omistaa vain kolmijalkaisia koiria, koska ne eivät olleet erityisen hyödyllisiä metsästyksessä. 

Kun valtaväestö sai luvan metsästää, metsästys alkoi muodostua nykyiseen muotoonsa Ruotsissa. Hirvijahti on ja on aina ollut suosituin (ja säännellyin) metsästyksen laji Daljoesta pohjoiseen. 

Pohjoisessa metsästys on yleisesti ottaen kaikille sallittua. Siellä monet paikalliset metsästysseurueet kattavat laajoja maa-alueita. Pohjoisessa metsästetään etupäässä hirviä ja riistaeläimiä. 

Joskus järjestetään organisoituja metsästysretkiä ajavien koirien kanssa, mutta yleensä retket eivät ole erityisen tarkkaan suunniteltuja ja niissä käytetään vapaana olevia koiria. 

Vanhat perinteet ovat säilyneet paremmin maan eteläosassa. Siellä pidetään usein mittavia organisoituja metsästysretkiä ajavien koirien kanssa yksityisomistuksessa olevilla maa-alueilla, usein perinteisten tilojen ja kartanojen yhteydessä. 

Näillä alueilla on edelleen saksanhirviä, runsaasti kuusipeuroja, metsäkauriita, riistalintuja ja villisikoja. 

Keski-Ruotsissa harjoitetaan molempia metsästysmuotoja ja Sveanmaan alueella metsästetään riistalintuja ja pien- ja suurriistaa monin tavoin.

Kaikkia metsästäjiä yhdistää yksi asia: hyvien vaatteiden tarve. Olemme suunnitelleet kolme mallistoa kaikkiin yleisiin metsästystilanteisiin. Mallistojen pohjana on vankka kokemuksemme pohjoismaisesta ulkoelämästä. 

Tervetuloa tutustumaan Lappiin, Värmlantiin ja Sörmlantiin eli Lappland-, Värmland- ja Sörmland-mallistoihimme.

Tilaa ajoissa saadaksesi pakettisi ennen joulua. Tilausaikaa jäljellä: 2015-12-16T15:00 Pidennetty palautusaika välillä 20.11 – 31.12 ostetuille tuotteille. Sopimattomat tuotteet voi palauttaa poikkeuksellisesti 15.1.2016 asti